Quantcast
Channel: Kuningaskuluttajan testit | yle.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 134

Sisäkompostorien testi kuuden viikon jälkeen: Madot ovat ryhtyneet puutarhureiksi

$
0
0

Sisäkompostorien testausinto ei ole puolessatoista kuukaudessa laantunut. Bokashi-sanko on alkanut heruttaa nestettä, sähkökäyttöinen NatureMill on antanut ensimmäisen "satonsa" ja matokompostin lierot ovat ryhtyneet puutarhureiksi.

Matokomposteissa on elämää. Siellä voi olla jopa viidakko! Mikko Kalliola raportoi, että matolaatikkoon kompostoidut idut olivat alkaneet kasvaa villisti. Lienevätkö madot perustaneet puutarhan taatakseen ruuan riittävyyden myös tulevaisuudessa!

Idut kannattaa haudata kompostin pohjalle.― Kaisa Karjalainen

Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen ympäristökasvattaja Kaisa Karjalainen kertoo, että matolaatikon pintaan jätetyt siemenet ja idut voivat hyvinkin alkaa itää ja kasvaa kompostissa. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään vaarallista.

— Idut kannattaa haudata kompostin pohjalle, jolloin ne kuolevat ja madot pääsevät niihin nopeammin käsiksi, Karjalainen vinkkaa.

Madot haukkaavat happea

Tiina Kiiskin laatikossa madot puolestaan mönkivät välillä pinnalle.

— Mutta yleensä, kun kompostorin avaa ja suihkuttelee suihkepullolla vähän lisää kosteutta, niin madot mönkivät takaisin piiloon.

Ympäristökasvattaja Kaisa Karjalaisen mukaan madot tulevat pintaan, kun niiltä loppuu happi.

— Jos komposti on liian kuiva — tai liian märkä, ne eivät saa happea. Muutoin madot eivät tykkää tulla maan pinnalle, koska ne eivät pidä valosta ja kuivuudesta.

Madot tulevat pintaan, kun niiltä loppuu happi.― Kaisa Karjalainen

Samaa todisteli Matokompostoija sisäkompostoritestimme seurantajutun ensimmäisen osan kommenteissa.

— Madot eivät tykkää olla karkealla kuivalla pinnalla ja pysyvät kiltisti omissa tiloissaan, kun pinnalle laittaa vähintään kymmenen senttiä karkeaa kuiviketta.

Kuivike voi olla esimerkiksi kuivia lehtiä, paperisilppua tai olkea.

Iloisia perhetapahtumia

Madot ovat ilmeisesti viihtyneet Tiinankin kompostissa, sillä ne ovat selkeästi lisääntyneet alkuperäisestä määrästä.

— Pieni satsi lähti jo uuteen kotiin perustamaan kompostoria.

Viime aikoina matojen ruokavalio on koostunut lähinnä banaaninkuorista ja mansikan kannoista, mutta muutkin pehmeät kasviperäiset jätteet kelpaavat.

— Tuoreita, kovia vihannesten kuoria tai muita osia ei enää ole tullut laitettua, koska viimeksi perunankuoret eivät olleet kovin suuri menestys.

Matokompostin fanikerho laajenee

Kompostorit olivat pitkään Tiinan huollettavina. Hiljattain matojen hyvinvointi on alkanut kiinnostaa myös hänen avopuolisoaan.

Välillä mies on havahtunut kysymään, olenko muistanut ruokkia tai tarkistaa, miten madoilla menee.

— Välillä mies on havahtunut kysymään, olenko muistanut ruokkia tai tarkistaa, miten madoilla menee. Vaikka matokompostorin olemassaolon voi rauhassa unohtaa muutamaksi päiväksi, haluaa madoista pitää huolta, sillä ne ovat kuitenkin eläviä olentoja.

Myös taaperoikäinen vieras kiinnostui madoista.

— Vähän väliä piti käydä pyörähtämässä avoimella laatikolla toteamassa "Matoja!". Kovin mielellään taapero olisi matoja myös koskenutkin, Tiina nauraa.

Bokashi täyttyi yllättävän hitaasti

Päästiin juhannukseen asti ennen kuin Tiinan ensimmäinen Bokashi-sanko täyttyi. Anu Vitalalla kesti vielä reilun viikon kauemmin.

Täysi Bokashi-ämpäri on valmis tekeytymään pariksi viikoksi. Bokashi-kompostorin säiliö täynnä biojätettä. Kuva: Yle/Anna Sarkkinen kuningaskuluttaja,kuningaskuluttajan testi

— Yllättävän tiiviisti ne jätteet sinne uppoavat. Alkuun luulin, että se täyttyisi paljon nopeammin, Anu totesi.

Tiina on herutellut Bokashin sangosta nestettä silloin tällöin.

— Nestettä olisi varmasti enemmänkin sangon pohjalla, mutta viime aikoina on satanut niin paljon, ettei ulkokasveja ole tarvinnut kastella. Lisäksi osa jätteestä tuli laitettua aika isokokoisena, joten ämpäri saa todennäköisesti muhia lomareissujen aikaan rauhassa pidempään kuin pari viikkoa.

Jäte pilkotaan jo valmiiksi pienemmäksi, jos multaa tulisi sitten nopeammin.

Seuraavaa satsia varten Tiina päättikin, että jäte pilkotaan jo valmiiksi pienemmäksi, jos multaa tulisi sitten nopeammin.

— Bokashi on muuten edelleen hajuton kannen ollessa kiinni. Mutta neste haisee jostain syystä pahalta.

NatureMillin pelleteille löytyi korvaajia

Seurantajuttumme ensimmäisessä osassa kaivattiin vinkkejä NatureMillin hupenevien pellettien korvaamiseen. Siihen saimmekin kiitettävästi vinkkejä niin jutun kommenteissa kuin Facebook-ryhmässä.

Tiina Kiiski piti NatureMilliä terassilla. NatureMill-kompostori terassilla. Kuva: Yle/Anna Sarkkinen kuningaskuluttaja,kuningaskuluttajan testi

Tiina kommentoi käyttäneensä NatureMillin kuivikkeina puupellettejä, joilla hän lämmitti myös varaavan takkansa. Jenzu ja Erika ehdottivat samaisia puupellettejä, joita itse käyttivät kissanvessaan. Niitä saa rautakaupasta tai Prismasta 15 kilon säkeissä ja tavallisesta ruokakaupastakin kissanhiekkaosastolta pienemmissä pusseissa. Erika arveli, että rautakaupasta saatavat olkipelletit saattaisivat maatua puupellettejä nopeammin.

Biojäteastiaan silputtu kananmunakenno imee liialliset nesteet.― Hannele Lyhty

Sara oli korvannut pelletit parvekeviljelyssä käytetyllä juurtensekaisella turvemullalla. Kuivahtaneet juuripaakut hän oli repinyt sopivaksi silpuksi käsin. Kun Sara oli vielä jättänyt kompostorin mukana tulleen ruokasoodan pois, välttyi kuulemma korvikkeen käytön alussa ilmenneiltä hajuhaitoilta. Hannele Lyhty taas laittaa biojäteastiaan silputtua kananmunakennoa, joka imee liialliset nesteet.

Myös kaurahiutaleet pellettikorvikkeina

NatureMilliä ensimmäisenä testannut Tiina Kiiski oli käyttänyt pellettien jälkeen kuivikkeena kaurahiutaleita.

— Niitä olisi selkeästi pitänyt laittaa enemmän, koska kompostimassa oli todella märkää ja sinne oli tullut kärpäsentoukkia. Harmittaa, että ongelma tuli huomattua vasta vaihtopäivänä kompostoria tyhjentäessä, joten ongelman ratkaiseminen jäi seuraavalle testaajalle, Tiina pahoitteli.

NatureMillin mylly pyörittää biojätteen kompostiksi. NatureMill-kompostorin myllyssä kompostoituvaa jätettä. Kuva: Yle/Anna Sarkkinen kuningaskuluttaja,kuningaskuluttajan testi

Aluksi vaikutti, että sähkökäyttöinen kompostori ei meinaa täyttyä. Kun Tiina oli muutaman viikon jälkeen avannut alalokeron, siellä oli yllättävän paljon jätettä. Kompostori oli jostain syystä tiputellut jätteet omatoimisesti alalokeroon.

— Osa jätteestä oli kompostoitunut, mutta seassa oli todella paljon selkeästi kompostoitumatonta jätettä kuten salaatinlehtiä.

Tiina laittoikin melkein koko laatikon sisällön takaisin kompostoitumaan.

— Tällä kertaa, kun jätettä oli paljon kerralla, se myös pysyi sekoituskaukalon puolella.

NatureMill vaihtoi kotia

Tiina ja Anu vaihtoivat NatureMillin lennosta. Näin Anun ei tarvinnut aloittaa kompostia alusta. Ensimmäinen erä kun ohjekirjan mukaan pitää hävittää. Tiina ehti siis saada vain yhden pienen satsin käyttökelpoista lopputuotetta.

Ensimmäisen testaajan NatureMillin lopputuotos. Saalis jäi vähäiseksi, koska ensimmäinen erä piti ohjekirjasen mukaan heittää pois. NatureMill-kompostorin kompostitulos ämpärissä. Kuva: Yle/Tiina Kiiski kuningaskuluttaja,kuningaskuluttajan testi

Anu selvisi toukkahaasteesta nopeasti, kun hän laittoi kompostoriin enemmän tavaraa. Ensivaikutelma keittiöön sijoitetusta NatureMillistä ei kuitenkaan ollut pelkästään positiivinen. Sen surina häiritsi etenkin hiljaisina ja rauhallisina hetkinä sen verran, että viikon jälkeen se päätyikin parvekkeelle. Lisäksi sähkökäyttöisen kompostorin turvallisuus askarruttaa.

Sähkökäyttöisen kompostorin turvallisuus askarruttaa.

— Olen ehkä aavistuksen ylivarovainen ihminen ja mietin välillä, että kunhan se vaan ei ala itsekseen savuamaan yöllä tai päivällä, kun ketään ei ole kotona. Joudun virrankin vetämään sille jatkojohdolla, joten se ei yhtään lisää mielenrauhaa.

Kompostorit ovat saaneet jo vaihtaa paikkaa tämän otoksen ajoista Anu Vitalan olohuoneesta keittiöön. Tosin NatureMillin Anu sijoitti jo viikon jälkeen parvekkeelle. Matokomposti ja Bokashi olohuoneessa. Kuva: Yle/Anu Vitala kuningaskuluttaja,kuningaskuluttajan testi

Anun pienperheessä ei riitä kompostoitavaa kaikkiin kolmeen kompostoriin, joten Anun piti pyytää apua äidiltään.

— Kuskaamme siis biojätteitä taloudesta toiseen! NatureMill pyörii pelkästään äitini yhden hengen talouden jätteillä ja loput kaksi kompostoria tuttuun tapaan meidän omilla jätteillä.

Kuskaamme siis biojätteitä taloudesta toiseen!

Tiinalla biojätteen riittävyysongelma jo helpotti.

— Tavallaan matokompostori on vähiten stressaava, koska riittää, että sinne laittaa silloin tällöin jotain, jonka jälkeen madot saavat tehdä rauhassa työnsä. Bokashin ja NatureMillin kanssa taas joutui miettimään, miten saisi molempiin tarpeeksi jätettä, jotta ne toimisivat kunnolla.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 134

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>